POWER!

Tanssia, performansseja, runoutta, ruotsalaisella viittomakielellä

Räjähtävä ja visuaalinen performanssiesitys

Kaksoissiskot Jamila ja Amina tarkastelevat normeja ja tabuja runouden, laulun ja battle-riimittelyn kautta. Kotirouvan ja uraa tekevän naisen roolit tulisi nähdä yhtä vahvoina ja tärkeinä – mutta kumman valinta on yhteiskunnan mukaan oikein? Ehkä molempien? Todennäköisesti ei kummankaan. He tuovat lavalle yinin ja yangin – kaksi alkuvoimaa, jotka sekä tasapainottavat toisiaan että ovat ristiriidassa. Kaksi sielua yhdessä kehossa ja kaksi kehoa, joilla on yhteinen mieli.

Visual Vernacular -tekniikan eli eleitä ja ilmeitä hyödyntävän visuaalisen tarinankerronnan avulla esitys tulee kaikkien ulottuville. Power antaa yleisölle – kuuroille ja kuuleville – runsaasti ajatuksia ja pohdintoja.

Jamila ja Amina Ouahid tunnetaan kuurojen yhteisössä maailmanlaajuisesti erityisestä ja vahvasta ilmaisustaan. 

Käsikirjoitus on Maja Lidbrinkin, joka on aiemmin kirjoittanut näytelmän Koti kuuroista pakolaisista pakolaiskriissä vuonna 2015. Koti oli mukana Riksteatern Crean kiertueella 2019, ja Amina oli yksi näyttelijöistä silloisessa kokoonpanossa. 

Powerin ohjauksesta vastaa Mindy Drapsa, Riksteatern Crean taiteellinen johtaja, joka ohjasi myös Koti-näytelmän.

Ruotsalaisella viittomakielellä esitettävä näytelmä sisältää uutta musiikkia ja kerrontaa vahvistavia visuaalisia lavasteratkaisuja, joiden myötä myös muut kuin viittomakielen puhujat voivat ymmärtää esitystä ja pääsevät nauttimaan siitä.

Esityksen pituus: 55 min

Pääosissa Amina Ouahid Jamila Ouahid

Taiteellinen tiimi 

Käsikirjoitus: Maja Lidbrink
Ohjaus: Mindy Drapsa
Dramaturgia: Lisa Lindén
Lavasteet: Lotta Nilsson
Puvustus: Tanja Honkanen
Maskeeraus: Anna Olofson
Valosuunnittelu: Jenny Larsson
Sävellys: David Gülich

Tuottaja: Riksteatern Crea

Ainutlaatuinen esitys 24.3.2023 klo 18.00, HELSINGISSÄ, Tapanilassa, Viertolantie 2

Dans, Performance, Poesi, På svenskt teckenspråk,

En explosiv och visuell performanceföreställning.

Med poesi, sång och battles skärskådar tvillingsystrarna Jamila och Amina normer och tabun. En hemmafru och en kvinna som gör karriär borde anses lika starka och viktiga – men vem gör rätt enligt samhället? Kanske båda? Men förmodligen ingen. På scenen representerar de yin och yang – två urkrafter som både balanserar upp och strider mot varandra. Två själar i en kropp, och två kroppar med ett sinne.

Genom Visual Vernacular, en visuell storytelling som använder gester och mimik, blir föreställningen tillgänglig för alla. Power lämnar publiken – döva som hörande – med många tankar och funderingar.

Jamila och Amina Ouahid är världskända inom döv-communityt för sitt speciella och starka uttryck. Manuset är skrivet av Maja Lidbrink som tidigare skrivit Hem, en pjäs om döva flyktingar under flyktingkrisen 2015. Hem turnerade med Riksteatern 2019 och Amina var en av skådespelarna i den uppsättningen. För regin av Power står Mindy Drapsa, konstnärlig ledare på Riksteatern Crea som även regisserade Hem.

Spelas på svenskt teckenspråk med nyskriven musik och visuella scenografiska lösningar som förstärker berättandet så att även icke-teckenspråkiga kan förstå och njuta av föreställningen.

Föreställningslängd: 55 min

Medverkande

Amina Ouahid
Jamila Ouahid

Konstnärligt team

Manus: Maja Lidbrink
Regi: Mindy Drapsa
Dramaturgi: Lisa Lindén
Scenografi: Lotta Nilsson
Kostym: Tanja Honkanen
Mask: Anna Olofson
Ljusdesign: Jenny Larsson
Komposition: David Gülich

Producent: Riksteatern Crea