Teatteri Totin Bernardan talo on polttavan ajankohtainen näytelmä 

Teatteri Totti, yhdessä Riksteaternin Tyst Teaterin ja Norjan Teater Manun kanssa esittää Federico García Lorcan klassisen perhedraaman Bernardan talo (Bernardas hus) Josette Bushell-Mingon ohjaamana. Näytelmä esitetään ensimmäistä kertaa kansainvälisillä viittomilla. Ajankohtainen esitys sisältää yhtymäkohtia meidän aikojemme nationalismiin, naisten vapautusliikkeeseen, sortoon ja väkivaltaan.

– Monien muiden klassikoiden tavoin myös Lorca on edelleen ajankohtainen, eräänlainen peili menneisyydestä, joka heijastaa meidän aikaamme. Bernardan talossa hän tuo jälleen esille naisen äänen sekä valaisee valtaa, perinteitä, perhettä ja seksuaalisuutta, toteaa näytelmän ohjaaja Josette Bushell-Mingo.

Bernardan talo perustuu ainutlaatuiseen yhteistyöhön Ruotsin Tyst Teaterin, Norjan Teatteri Manun ja Suomen Teatteri Totin välillä. Bernarda Alban puoliso on kuollut ja hänellä on edessään kahdeksan vuoden surukausi, jonka ajaksi hän sulkeutuu kotiinsa viiden tyttärensä kanssa. Tässä versiossa Bernarda ja hänen tyttärensä ovat kuuroja. Kodin seinien sisällä käydään kamppailua rakkauden ja perinteiden, sekä vihan ja kateuden välillä. Ympäröivään yhteiskuntaan samanaikaisesti levittäytyvä fasismin varjo on uhka niin kuuroja kuin viittomakieltäkin kohtaan. Bernardan on sen vuoksi saatava tyttärensä valvontaansa mihin hintaan tahansa.

Näyttämöllä nähdään seitsemän naisnäyttelijää, ja näytelmä esitetään sekä kansainvälisillä viittomilla että ruotsiksi. Näin kertomus saa uusia ulottuvuuksia, koska siinä tutkiskellaan myös kuurojen ja kuulevien keskinäisiä suhteita. Kenellä on oikeastaan valtaa ja korkea status? Tässä esityksessä roolit ovat käänteiset, koska Bernardan perheellä on korkea status, kun taas Poncialla, joka on heidän kuuleva taloudenhoitajansa, katsotaan olevan alhainen status yhteiskunnassa. Yleisö voi koko ajan seurata Poncian tarinaa, jota leimaa niin rakkaus kuin myös pelko Bernardaa kohtaan.

Näytelmä saa myös katsojat pohtimaan, miten he olisivat itse toimineet vastaavassa tilanteessa, ja mitä valintoja he tekevät omassa elämässään.

– Pelko ja valta johtavat vain tuhoon. Kukaan ei synny diktaattoriksi, diktaattoriksi tullaan. Niin se oli ennen ja niin se on nyt. Meidän on siksi taisteltava voittaaksemme pelkomme. Meidän on nähtävä varoitusmerkit yhteiskunnassamme. Joidenkin mielestä olemme jo siinä tilanteessa. Toivon, että katsojat kysyvät itseltään, miten he olisivat toimineet, ja että he sen jälkeen tekevät oikean valinnan, toteaa Josette Bushell-Mingo.

Näytelmä esitetään myös Norjaan ja Ruotsiin suuntautuvalla kiertueella. Sen ensi-ilta oli heinäkuussa arvostetuilla Clin d´Oeil-taidefestivaaleilla Reimsissä, Ranskassa.

Josette Bushell-Mingo on Tyst Teaterin taiteellinen johtaja, ohjaaja, laulaja ja näyttelijä. Hänen ajankohtainen tuotantonsa Nina – a story about me and Nina Simone Riksteaternissa on saanut paljon ylistystä arvostelijoilta. Hän on aikaisemmin ohjannut Riksteaternissa näytelmän En druva i solen sekä Riksteaternin ja Tyst Teaterin esitykset Odysséen ja FAME Visukalen.

Näytelmän Suomen ensi-ilta on 1. syyskuuta Kulttuuritehdas Korjaamon Vaunusalissa, Helsingissä.

Suomessa vain kaksi esitystä, 1. syyskuuta klo 19 ja 2. syyskuuta klo 13. 

Kieli: kansainvälinen viittomakieli ja ruotsi, tekstitys suomeksi.

Early bird -hintaiset liput myynnissä 27.8. asti Tiketissä.
Early bird: Normaali lippu 23€ (myöhemmin 27€)
Early bird: Opiskelija, alle 18v, työtön, varusmies 15,00 € (myöhemmin 19€)
Korjaamolaislippu: 24€

Lipunmyynti osoitteessa: www.tiketti.fi

Esiintyjät: Mira Zuckermann, Mette Marqvardsen, Dawn Jani Birley, Rebecca Drammeh, Aino Hakala, Cecilia Järbrink ja Marie-Thérèse Sarrazin

Ohjaaja: Josette Bushell–Mingo
Ruotsinnos: Jens Nordenhök
Dramaturgi: Jenny Schöldt
Käsikirjoituskonsultti: Sølvi Zuckermann
Lavastaja: Lotta Nilsson
Valosuunnittelija: Charlie Åström
Puvustaja: Tanja Honkanen
Maskeeraaja: Anna Olofsson
Maskeerausavustaja: Gabriel-Jim Nal
Kielikonsultit: Debbie Z. Rennie ja Sarah Remgren
Koreografi: Sofia Lindgren

Lehdistökuvia on osoitteessa:
http://mediabank.riksteatern.se/blog/tag/bernardas-hus