Frans

Kuurosokea Frans Leijonin (1879–1947) elämästä kertova näytelmä on tarina poikkeuksellisesta resilienssistä ja voitosta vaikeuksien keskellä. Syntynyt vuonna 1879 Yläneellä, hän menetti pienenä sekä näkö- että kuulonsa isorokon iskettyä.

Yhtäkkiä kaikki oli hiljaista ja pimeää, mikä teki jokapäiväisistä askareista kuten kävelemistä, haasteellista. Hän ryömii nelikontin ja tapellen, puri ja varasteli, kunnes kohtasi koulussa opettajan Anna Heikelin, joka avasi hänelle uuden tavan kokea maailma hajujen ja kosketuksen kautta. 

Vaikka Fransin elämä muuttui sokeaksi ja kuuroksi, opettajan sitkeys ja kärsivällisyys auttoivat häntä oppimaan viittomakieltä ja kommunikoimaan kosketuksen avulla. Hän kykeni luomaa ainutlaatuisia taitoja käsillään ja muodostamaan omanlaisensa näkökulman maailmaan.

Näytelmä kuvaa elämän kovuutta ja sen kauneutta Fransin silmin – hän näki maailman käsillään ja sormillaan. Se tuo esiin sinnikkään Fransin ylpeyden ja rikkoo ennakkoluuloja kuurosokeita kohtaan. 

Se viestii, että kuurosokeus ei ole este kauneuden näkemiselle. Näytelmä painottaa myös, että kognitiiviset taidot eivät ole riippuvaisia kielestä tai kommunikointimenetelmistä.

Ohjaaja haluaa avartaa taiteellisia käsityksiä ja korostaa eri kieli- ja kulttuuriryhmiin kuuluvien elämäarvoja, tuoden esiin Frans Leijonin ainutlaatuisin tarinan voiman ja rohkeuden.

Teaterpjäsen som berättar om livet för dövblinde Frans Leijon (1879 – 1947) är en berättelse om enastående motståndskraft och seger mitt i svårigheterna. Född år 1879 i Yläne, förlorade han både synen och hörseln som barn när smittkoppor slog till. 

Plötsligt var allt tyst och mörkt, vilket gjorde att vardagliga sysslor som att gå väldigt svårt. Istället kröp han på alla fyra, kämpade, stal och bet mot alla som närmade sig honom. Tills Frans mötte läraren Anna Heikel i skolan, som öppnade upp ett nytt sätt att uppleva världen genom doft och beröring. 

Trots att Frans liv förvandlades till blind och döv, hjälpte lärarens envishet och tålamod honom att lära sig teckenspråk och att kommunicera genom beröring. Han kunde skapa genom sina unika färdigheter med händerna och forma en egen syn på världen.   

Pjäsen skildrar livets hårdhet och dess skönhet genom Frans ögon – han såg världen med sina händer och fingrar. Den framhäver den stolta Frans envishet och bryter fördomar mot dövblinda. 

Pjäsen förmedlar att dövblindhet inte är ett hinder för att uppleva skönhet. Den betonar också att kognitiva färdigheter inte är beroende av språk- eller kommunikationsmetoder. 

Regissören strävar efter att vidga konstnärliga uppfattningar och lyfta fram livsvärden för olika språk – och kulturgrupper, och därigenom belysa Frans Leijons unika berättelses kraft och mod.