UUTUUSNÄYTELMÄ TULOSSA: LIISA
Draamadokumenttinäytelmän kantaesitys 10.10. klo 18.00, Valkeassa talossa, Ilkantie 4, Helsinki
Taiteilija Pekka kiinnostuu eräästä vaikuttajasta – Liisa Kauppisesta, joka on tehnyt uraauurtavaa työtä ihmisoikeuksien puolesta nii Suomessa kuin kansainvälisesti. Hän päättää maalata Liisasta muotokuvan. Mutta miten kuvata yksi ihminen kokonaisuudessaan? Kuka Liisa todella on, ja mitä hänen elämänsä käänteet kertovat meistä kaikista? Matka vie katsojan lapsuuden maisemiin: pieneen kylään, toisen maailmansodan aikaan, aikaan jolloin Liisan isä oli hänelle tuki ja turva. Isän menetys sodassa jätti syvän jäljen – mutta myös muisto rakkaudesta, joka kantoi. Liisasta kasvoi määrätietoinen nainen, joka raivasi tiensä maailman näyttämöille. Liisa on saanut YK:n ihmisoikeuspalkinnon (2013) – ainoana suomalaisena ja pohjoismaalaisena – toiminut merkittävissä rooleissa mm. Kuurojen maailmanliiton puheenjohtajana sekä YK:n ja WHO:n neuvonantajana. Hänelle on myönnetty kolme kunniatohtorin arvonimeä.
Tämä näytelmä sukeltaa pintaa syvemmälle. Se on tarina identiteetistä, rohkeudesta ja siitä, mitä merkitsee tulla nähdyksi – ei vain julkisuuden henkilönä, vaan ihmisenä. Samalla näytelmä toimii kunnianosoituksena 120 vuotta täyttävälle Kuurojen Liitolle, jonka työ oli Liisan suuri rakkaus.
Valkea talo (Ilkantie 4, Helsinki,) on esteetön tila. Paikalle pääsee helposti julkisilla ja myös omalla autolla.
Seuraavat näytökset:
11.10. klo 14.00 ja 18.00
13.10. klo 12.00 ja 16.00
14.10. klo 18.00
15.10. klo 18.00
Esityskielet: Suomalainen viittomakieli ja puhetulkkaus suomeksi.
Merkitse kalenteriin!
Peruslippu 30 €
Eläkeläiset 27 €
Työttömät/Opiskelijat 24 €
Ryhmän hinnat kysy: info@teatteritotti.fi
Suomennos
Tarja Sandholm
Dramatisointi/Visualisointi
Marianne Aro
Marita S.Barber
Ohjaus
Marianne Aro
Esiintyjät
Jonas Kemppi
Marita S.Barber
Lavastus ja puvut
Työryhmä
Valosuunnittelu
Martin Aro
Lavastuksen toteutus
Martin Aro
Lavasteassistentti
David Barber
Äänisuunnittelu
Petteri Koskinen
Valokuvat
Liisan albumit
Video ja graafinen suunnittelu
Martin Aro
Tuotanto
Teatteri Totti 2025